Ensimmäinen tehopäivä Kisakalliossa onnistui yli odotusten

Ensimmäinen tehopäivä Kisakalliossa onnistui yli odotusten

20160124_1Elise-Vantaa järjesti ensimmäistä kertaa Kisakalliossa yhteisen tehopäivän sekä seuran rytmisen voimistelun että joukkuevoimistelun ryhmille. Valmennusryhmille suunnattu tehopäivä kokosi lauantaina 23.1.2016 Kisakallioon huikeat 92 voimistelijaa.  Osallistujien ikähaitari oli 6-vuodesta aina 14-vuotiaisiin saakka. Voimistelijoita oli mukana Nasuista, Kultahipuista, Arieleista, Hopeatähdistä, Rubiineista, Syreniasta ja rytmisen voimistelun harrasteryhmä Sinisafiirien 13-15v-ryhmästä. Tehopäivään osallistui runsas joukko seuran valmentajia ja ohjaajia, mukana olivat Ronja Granholm, Soile Granholm, Diana Hietapakka, Sanna-Liisa Järvelä, Siiri Kaskilahti, Emma Lehtikallio, Sirja Lepistö, Terhi Neuvonen, Jonna Rauta, Sanna Rauta ja Tiina Reynish. Harjoituksia ja päivän toimintaa seurasivat myös seuran puheenjohtaja Maarit Lindström sekä varapuheenjohtaja Heta-Leena Sierilä. Apujoukoissa ahersi huoltajana Anne-Mari Kapiainen.

20160124_2Päivän käynnistyi Susi Training Centerissä aamulla klo.10.00 seuran valmennuspäällikkö Terhi Neuvosen johdolla ja päättyi yhteiseen loppuverryttelytanssiin kuuden aikoihin tanssinopettaja Sirja Lepistön vauhdikkaassa ohjauksessa. Päivä piti sisällään perusvoimistelua, välinetekniikkaharjoittelua ja tanssia. Pienten ryhmä (Nasut, Kultahiput ja Ariel) pääsi nauttimaan lumesta ja vauhdista Kisakallion ihanissa maisemissa, kun ohjelmaan sisältyi mäenlaskua liukureilla. Hopeatähdet, Rubiinit, Sinisafiirit ja Syrenia pääsivät myös nauttimaan ihanasta talvisäästä ulkoilun merkeissä vaikka heidän päiväohjelmassaan olikin hieman enemmän lajiharjoittelua.
Isompien voimistelijoiden päivään sisältyi myös ilmaisutaitoharjoittelua, joka oli todella mukavaa vaihtelua kaikkien mielestä. Päivän aikana ruokailtiin kahteen otteeseen.

20160124_3Sekä lounas että päivällinen nautittiin Kisakallion ravintolan noutopöydästä. Monelle pienelle tehopäiväläiselle myös ruokailu oli varmasti elämys. Nasut ryhmän voimistelijat muistelivat kastiketta, jonka seassa oli papuja ja useampi tytöistä totesi, että: ”Kastike oli tosi hyvää, mutta se oli vähän chilistä” Joku Kultahippujen tytöistä taas kehui hyvää riisiä ja salaattia. Tyttöjen suusta kuului myös toiveita, että olisi kiva tulla Kisakallioon leirille ja jäädä yöksi.

Seuran ensimmäinen tehopäivä oli yhdellä sanalla kuvattuna mahtava ja erityisen ilahduttavaa oli huikea yhteishenki niin voimistelijoiden kuin aikuistenkin välillä.
”Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän Elise – Vantaa!” huudettiin yhteen ääneen Kisakalliossa päivän päätteeksi.
Kiitos voimistelijat, perheet, valmentajat, huoltojoukot ja Kisakallio.

Lisää kuvia tehopäivästä löydät Elise-Vantaan Facebook-sivuilta

Uusia tuulia Miniringin leirillä

 Uusia tuulia Miniringin leirillä

Kuvassa lajipäällikkö Emma Kurki ja Maria Gateva BulgariastaVoimisteluliiton rytmisen voimistelun Miniringin valintaleirit järjestettiin viime viikonloppuna Kisakalliossa.
Elise-Vantaan voimistelijoita osallistui ensimmäiselle 15.-16.1.2016  järjestetylle leirille, joka oli suunnattu 2004 – 2005 syntyneille voimistelijoille.
Leiri oli lyhyestä kestostaan huolimatta erittäin monipuolinen.
Sekä voimistelijat että valmentajat oppivat paljon uutta.
Leiriohjelmaan sisältyi lajiharjoituksia (vartalo- ja välinetekniikkaa), balettia sekä liikkuvuustestit, unohtamatta ulkoilua reippaassa talvisäässä.

Erityisen piristysruiskeen ja uusia tuulia leirille toivat ulkomaalaiset vahvistukset bulgarialainen Maria Gateva ja italialainen baletinopettaja Klara Kodra.
Heidän lisäkseen kouluttajina nähtiin joukko huippuammattilaisia mm.Maria Golovina, Iiris Rif sekä Irina Yushina.

Kisakalliossa eri seurojen valmentajat tapasivat toisiaan käyden monen monta hyvää keskustelua. Viikonloppuna muisteltiin myös vuoden 1988 rytmisen voimistelun EM-kilpailuja Helsingissä ja todettiin miten ainutkertainen tilaisuus suomalaisilla on nähdä maailman huippuvoimistelijat livenä, niin yksilöinä kuin joukkueena Espoossa helmikuussa.
Kiitos Voimisteluliitolle ja huippukouluttajille antoisasta viikonlopusta!