Syrenian kausi huipentui viime viikonloppuna Valkeakoskella joukkuevoimistelun kilpasarjojen Mestaruuskisoihin ”Mestiksiin”. Alkukilpailussa lauantaina sattui hieman suurempi virhe, jonka takia pisteet jäivät harmillisen alhaisiksi. Sunnuntaina Syrenialla oli hyvä suoritus ja joukkue sijoittui lopulta hienosti sijalle 8. Syrenialla on takanaan onnistunut sarjanousu 14-16-vuotiaiden vaativaan sarjaan. Onnittelut upeille voimistelijoille, valmentajille Jonna ja Sanna Raudalle sekä koreografi Minttu Pataselle.


Lauantaina seuran rytmiset voimistelijat matkasivat Järvenpäähän, kun vuorossa oli välinekilpailut sekä kevään viimeiset duo-trio sarjojen kilpailut. Järvenpäästä saatiin seuralle varsinainen mitalisaalis kaiken kaikkiaan 12 mitalia. Yksilökilpailusta tuli kultaa, kun Julia Kumpula voitti 10-11-vuotiaden sarjan. Jessica Helmi voimisteli hopealle samassa sarjassa ja seurakaveri Peppi-Lotta Lukkala oli hienosti sijalla 6.

Linnea Vasankari nappasi vanneohjelmallaan hopeaa 12-13-vuotiaiden sarjassa. Riina Kylliäinen sijoittui samassa sarjassa hienosti seitsemänneksi ja Liina Lehtonen kahdeksanneksi peräti 40 voimistelijan joukossa. Vilma Ruotsalainen kilpaili 14-15-vuotiaiden 2-otellussa, josta hän voitti ansaitusti hopeaa. Vivi Salminen oli kilpailussa 7. ja Anna Westerholm 8.


Elise -Vantaan duot menestyivät myös loistavasti lauantaina. Pre-nuorissa tuli kultaa, kun Eevi Sierilä ja Pinja Tuukkanen taituroivat vanteillaan. Peräti kolme paria nappasi hopeaa duo-kilpailuista. Pre- nuorissa toiseksi sijoittuivat duo Nitta & Riina. Nuorten ja naisten yhdistetyssä kilpailussa kulta meni EsSvolin Inkalle ja Minervalle. Hopealle voimisteli Elise – Vantaan parivaljakko Josefina Hyttinen ja Ronja Tuukkanen. Pronssikin saatiin Vantaalle kun ”Vilmat” (Vilma Ruotsalainen & Wilma Heikkinen) onnistuivat keilojen kanssa.

Helteinen lauantai (20.5.2017) kutsui voimistelun ystäviä myös Linnanmäelle, jossa järjestettiin yhteistyössä Voimisteluliiton kanssa Voimistelu valtaa Linnanmäen tapahtuma.
Päivän aikana eri ikäiset voimistelijat harrasteesta huipulle esittäytyivät Estradi – lavalla ja huvipuistokävijöille oli tarjolla myös taukojumppaa. Vauhdikkaassa päivässä oli esiintymässä myös seuran rytmisiä voimistelijoita.


Voimistelulajien SM-kilpailut järjestettiin toukokuun puolivälissä Jyväskylässä. Naisten yksilöiden neliottelun voitti Jouki Tikkanen (ReRa). Hopealle taiteili Rebecca Gergalo (Elise) ja pronssille ylsi Alesia Kolomainen (ScVantaa).
Elise – Vantaallekin saatiin SM-mitali, kun Viliina Sipilä oli mukana nuorten joukkuekilpailussa hopealle voimistelleessa Pikkumyyt joukkueessa.Nuorten joukkuekilpailun voitti nuorten maajoukkue.
Lämpimät onnittelut kaikille mitalisteille ja heidän valmentajilleen.


ylh.vasemmalta Viliina Sipilä, Linnea Hakkarainen, Sara Napari. Alhaalta vas. Kiia Holsti,Nuppu Tapaninen ja Sini Janhunen.
Elise – Vantaan ihastuttavat Nasut kiersivät kauden aikana useammissa Stara tapahtumissa hankkimassa tärkeää esiintymiskokemusta. Arielitkin osallistuivat niin ikään keväällä muutamiin Staroihin, mutta joukkue debytoi myös joukkuevoimistelun kilpailussa 10-12-vuotiaiden sarjassa. Arieleita lähes seitsemän vuotta luotsannut Tiina Reynish jättää ryhmän valmentamisen tämän kevään jälkeen. Iloksemme Tiina jatkaa kuitenkin seurassa. Koko valmennustiimi vaihtuu, kun myös alusta asti mukana ollut Kaisa Villanen ja viime vuosina Arieleihin liittynyt Soile Granholm jäävät pois valmennustiimistä. Elise – Vantaa kiittää lämpimästi pitkäjänteisestä työstä lasten voimistelun parissa.



Toukokuun alussa kilpailtiin Tapiolassa rytmisen voimistelun luokakkilpailuissa,jossa vuorossa olivat 3- ja 6-luokan yksilöiden kilpailu, Stara ja duo-trio sarjojen kilpailut. Viikonloppu oli varsin menestyksekäs. Elise -Vantaalle saatiin mitaleja ja hyviä pistesijoja.


Seuran rytmiset voimistelijat matkaavat kesäkuun alussa vielä
perinteisesti Voimistelupäiville, jotka järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä.
Elise – Vantaan liikunnalliset kesäleirit pyörivät Pointissa koulujen päättymisestä aina juhannukseen saakka.
Joitakin peruutuksia on tullut ja leirillä on vielä muutamia vapaita paikkoja.
Tiedustelut toimistoltamme minna.lehtikallio(at)elisevantaa.fi
Valmennusryhmät harjoittelevat vielä kesäkuussa, jonka jälkeen heinäkuu lomaillaan. Elokuussa palataan uusien haasteiden ja tavoitteiden ääreen.
Kiitos kuluneesta kaudesta voimistelijoille, valmentajille, yhteistyökumppaneille sekä huolto- ja tukijoukoille.
Aurinkoista ja liikunnallista kesää kaikille!
